Kasper – Santeri Mortti Valtasen tekstiiliveistossarja
Santeri Mortti Valtanen (s. 1993) on taiteilija ja suunnittelija, joka asuu ja työskentelee Helsingissä. Hänellä on jo kandidaatin tutkinto ja hän opiskelee tällä hetkellä Aalto-yliopiston taiteiden osaston tekstiilisuunnittelun maisteriohjelmassa. Valtanen on työskennellyt Johanna Gullichsenilla vuoden 2018 alkupuolelta alkaen.
Valtanen on käyttänyt Kasper -veistossarjaa luodessaan Johanna Gullichsenin puuvillakankaita sekä vapaata konekirjontaa. Jokainen kirjottu eläinhahmo on ainutlaatuinen ja käsintehty.
“Hieman yli vuosi sitten tein tekstiiliveistoksen lahjaksi ystävälleni Kasperille hänen 2-vuotissyntymäpäivänänsä. Kasper -veistossarja on jatkoa tälle teokselle,” Valtanen kertoo ja jatkaa: “Ensimmäisen veistoksen tein Doris-kankaasta ja täytin sen pienillä ylijäämätilkuilla ja ompelulangan pätkillä. Kun esittelin teoksen Johanna, keksimme tuoteidean, miten voisin yhdistää Johanna Gullichsenin kankaat ja kirjontatyöni.”
”Hahmot ovat muovautuneet mieltymyksestäni hevosia ja villikissoja kohtaan. Kesyltä vaikuttavat eläimet ovat kuitenkin villejä ja jokaisella on oma luonteensa. Toivon esimerkiksi avaimenperäksi tai koriste-esineeksi sopivien hahmojen tuovan iloa omistajansa elämään, Valtanen kertoo.
Ensimmäiset Kasper -veistokset tulivat myyntiin kesällä 2020 sekä Japanissa että Suomessa. Ne myytiin loppuun muutamassa päivässä. Toinen erä saapui Johanna Gullichsen Helsingin liikkeeseen huhtikuussa 2021.
Valtanen on myös veistänyt puuhahmoja koko elämänsä ajan. Hän käyttää pääasiassa sveitsiläisiä talttoja ja dozuki-sahaa. Puueläinveistoksissa Kasperien kaltaiset hahmot jatkavat seikkailujaan eri materiaalissa. Vaikka Valtasen pääaine on tekstiilisuunnittelu, hän näkee itsensä kuvanveistäjänä. Valtanen valmistuu taiteenmaisteriksi kesällä 2021; tuskin maltamme odottaa näkevämme hänen tulevia teoksiaan!